Tapahtumat

Dokumettielokuva Kämppäemäntä

Videodokumentti kämppäemäntina toimineiden naisten kokemuksista savottakämpillä 50- ja 60-luvuilla.

Kellonaika 07.09.2023 Klo:19:00

Tapahtumapaikka Hotelli Samperin Savotan auditorio

Järjestäjä Savukosken kulttuuritoimi

1940-luvun sotien jälkeen teollisuuden nousu alkoi monien vaikeuksien jälkeen. Perustettiin suuria valtion ja metsäyhtiöiden metsätyömaita, joille palkattiin paljon työväkeä. Tuhansille metsäkämpille tarvittiin osaavia reippaita kotiseutujen naisia huolehtimaan jätkien muonituksesta.

Työskentely naisena miesvaltaisessa yhteisössä asetti omat haasteensa pärjäämiselle ja osaamiselle. Emäntien keski-ikä oli tutkimuksen mukaan alle 20 vuotta ja nuoruus toi oman lisänsä työskentelyyn miesporukan keskellä. Kämppäemäntä apulaisineen huolehti ruoan valmistuksesta, tarjoilusta ja elintarvikkeiden täydennyksen suunnittelusta. Kämppäisäntä puolestaan kantoi vedet, lapioi lumet ja lämmitti työstä palaaville jätkille saunan.

Sotakamreeri-kansandokumentaristi Raimo Salon elokuva Kämppäemäntä, muistoja savotoilta kertoo mitä oli olla nainen miesvaltaisessa porukassa, ja siinä liikutaan Suomen kansantalouden lähteillä metsämiesten maailmassa. Elokuva on kämppäemäntien henkinen aineeton perintö Suomen kansalle ja myös kotiseutujen historiaa.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Give feedback