Näe & koe

Tarkkalan erämaatila

Tarkkalan tila on Savukoskella ainutlaatuinen Lapin sodan tuholta säilynyt asuinympäristö ja kulttuurihistoriallisesti arvokas esimerkki suomalaisesta erämaa-asumisesta.

Sijainti

Tarkkalantie
98800Savukoski

Pala paikallishistoriaa

Tarkkalan erämaatilan vaiheet liittyvät tiiviisti Lapin savotta-perinteeseen. Tarkkala kuuluu niihin harvoihin 1900-luvun alun rakennuksiin, jotka säästyivät tuholta Lapin sodassa. Tarkkalan ensimmäinen isäntä oli Aleksanteri Starck, joka saapui seudulle vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa jo 1800-luvun lopulla ja toimi mm. oikeudenpalvelijana, postinkuljettajana ja lautamiehenä. Sittemmin tila siirtyi Riikosen suvulle, kun tammikussa 1921 tilalle muutti räätäli Juho Heikki Riikonen vaimonsa Johanna os. Sierinemen ja kymmenen lapsensa kanssa. Riikosen suvun toimesta tila on ollut ympärivuotisessa käytössä 1980 -luvulle saakka.

Vaikka Tarkkalan tila sijaitsi keskellä erämaata tiettömien taipaleiden takana, ei sitä asuttamisen alkuvuosina mielletty syrjäiseksi. Koko koilliskairassa oli vähän oikeita teitä, mutta juuri täällä kulkivat Sompion keskeiset savotta- ja porotiet. Tarkkalan lähistöllä oli suuria savotoita ja monet poro- ja savottamiehet, metsästäjät, postinkuljettajat, laukkuryssät ja Ruijan ja Kantalahden kulkijat ovat pitäneet tilalla kortteeria.

Tila on entisöity masiivisessa restaurointiurakassa Savukosken kunnan, Museoviraston, työhallinnon ja Lapin TE-keskusken toimesta vuosina 2004-2006.

Tarkkalan pihapiiri on perinteiseen peräpohjalaiseen tapaan rakennettu avoimeksi, ja pihan keskellä oleva asuinrakennus ja navetta sijaitsevat suoraan toisiaan vastapäätä. Pihan reunalla on tulipaikka ja vieressä virtaa kirkasvetinen Kuisjoki. Jokivarteen on siirretty sauna Kotaseljän tulipalossa tuhoutuneelta kämpältä.

Tarkkalan pihapiiriin pääsee tutustumaan omatoimisesti, mutta jos haluat päästä saunaan tai pirttiin, ota yhteyttä Korvatunturin Retket/ Mikko Taipalus 044 3036062 tai Anu Uusinarkaus 0400 635551. 

Tarkkalasta on matkaa Savukosken kirkonkylälle noin 25 km, ja lähin naapuri on ollut neljän kilometrin päässä.

 

Kävijäarviot

Matkailijoiden arvio: 0 (0 arviota)
Näe & koe

Muita kohteita

Anna palautetta