Metsästys Savukoskella
Metsästyksellä on Savukoskella vuosisatoja vanhat perinteet. Aikoinaan on koko perheen elanto hankittu riistaeläinten metsästyksellä, ja silloin hyvät erämiestaidot ovat olleet kunniassa.
Vielä nykyisinkin metsätalouden tehokäytöstä huolimatta riistan elinolosuhteet Savukosken erämaissa ovat säilyneet hyvin. Savukoskea voidaan pitää varsinkin haukkuvan lintukoiran avulla metsästyksen ihannepaikkana, sillä luonnon puitteet ovat erinomaiset. Näkyvyys maastossa on satoja metrejä vähäisen peitteellisyyden vuoksi. Toisaalta se vaatii varovaisempaa liikkumista ja tuo siten lisää jännitystä metsästykseen.
Ikimetsien metsot ja koppelot antavat kokeneemmallekin metsästäjälle kelpo vastuksen. Kanakoiramiehille ja koirattomille metsästäjille löytyy riekkoja koko kunnan alueelta. Teeri on ollut suhteellisen vähälukuinen riistalaji, mutta nyt myös teerikanta on alkanut kasvaa.
Savukosken erämaat ovat aina olleet myös suurriistan kotiseutuja. Karhuja saadaan saaliiksi vuosittain, ja niiden kanta on kasvava. Hirvet ovat osana metsien monipuolista eläinkuntaa ja siten arvokkaana metsästyskohteena. Turkiseläimistä ja pienpedoista tärkeimmät pyydettävät ovat näätä ja kettu.
Vankkojen metsästysperinteiden ja hyvien lintukoiraolosuhteiden perusteella Savukosken kunta julistautui v. 1998 Suomen pystykorvakunnaksi.
Metsähallitukselta saat metsästysluvat valtion maille. Erälupien sivuille pääset täältä.